No niin, morjest.

Pääsin pari viikkoa sitten mielisairaalasta. Olen nykyään hullu.

Mutta viime viikonloppu meni aivan yli. Lauantai alkoi mukavasti treeniksellä soitellen, hyvin soitettiinkin. Siinä vähän olutta ja viiniä siemailtiin. Sitten vähän enemmän. Naamat. Monipuolinen ja runsas päihdevalio ajoi minut lopulta makuuasentoon oksentamaan nokkospuskaan. Vitusti sääskenpistoja.

Sunnuntaiaamuna herään kuuden aikaan. Syön eilen tilaamani kebabrullan, jota en sattuneesta syystä pystynyt nauttimaan tuoreena. Kalja on vähissä, kuten myös kotiviini. Jos vaikka lopettaisi dokaamisen ja kärsisi krapulan.

Mitä sitä paskaa! Naapurikämpältä tulee joku 40-vuotias alkoholisoitunut rakennusmies juottamaan minulle siideriä ja olutta. Sen johdosta olin ympäripäissäni seitsemän aikaan aamulla. Tästä sitten ravintelin auettua sinne paskalle, ja pitihän se muutama tuoppi ottaa. Rahojen loputtua iski hieno idea lähteä kumiveneilemään. Läski tursake vitunmoisessa kännissä lilluu vaan jokea alas. Ulkoilijoilla oli siinä ihmettelyä. Sitten kun viimein rantauduin, aloin suunnistaa treenikämpälle päin. Oli saatanallinen käveleminen. No, haimme basistiystävämme kanssa olutta, makkaraa ja tupakkia kaupasta.

Ei muuta kun uudestaan jokeen. Taas kelluimme ties minne helvettiin. Sieltä sitten taas läpimärkänä kävellä kämpälle takaisin. Kello näytti kahta iltapäivällä, hyvä aika alkaa yöunet. Siinä koisailtuamme, avopuolisoni tulee meitä noutamaan kotosalle. Juomme kaljaa, viiniä ja katsomme eestiläisiä tanssivideoita. Juomme lisää. Laitan Nosferatun (1922) pyörimään. Toverini saa aikaiseksi yrjötä vistot puklut, suoraan matolle. Minulle ei sillä ole mitään väliä, mutta vaimoke ei oikein arvosta ruumiineritteitä ja pieneliöitä kämpässä. Siispä siivoan, ja heti toimituksen jälkeen sammun.

Darrassa matkaan sitten aamulla heittämään basistinretkun juna-asemalle. Palaan McDonald'sin kautta kotiin. Syön 1955-aterian ja kaksi McFeast junioria. Oksettaa, paskattaa, itkettää. Nukun iltaan asti ja alan ottaa olutta. Nukahdan melkein saman tien. Valitettavasti herään aamulla.

Toivon että kuolisin.

Kelluntaterveisin,

Antero Hurmerinta